Ohjeita kokonaan työttömälle

Jäätyäsi työttömäksi ilmoittaudu TE-toimistoon heti ensimmäisenä työttömyyspäivänäsi. Ilmoittautumista ei voi tehdä takautuvasti. Ansiopäivärahaa voidaan maksaa vain siltä ajalta, kun työnhaku on voimassa.

Vaikket olisi heti oikeutettu ansiopäivärahaan esimerkiksi taloudellisen etuuden (esim. ns. kultainen kädenpuristus, eroraha, tukipaketti) jaksotuksen vuoksi, on työnhakijaksi ilmoittautuminen erittäin tärkeää: Yli kuuden kuukauden poissaolosta työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä seuraa, että sinun on hankittava poissaolon jälkeen uusi työssäoloehto (34 kalenteriviikkoa 28 kuukauden tarkastelujakson aikana).

Täytä TE-toimistosta saamasi ansioturvan päivärahahakemus lomakkeen ohjeita noudattaen. Lomake on saatavilla myös kotisivuiltamme. Mikäli olet asioinut työttömyyskassassamme aiemmin, voit lähettää ensimmäisen hakemuksen myös suoraan sähköisen asiointipalvelumme WebTytin kautta.

Liitä hakemukseesi työnantajan palkkatodistus vähintään 34 palkalliselta työviikolta, selvitys mahdollisesta sivutyöstä tai sosiaalietuudesta ja kopio viimeksi vahvistetusta verotuspäätöksestä erittelyosineen, mikäli sinulla on parhaillaan tai on edellisen 28 kuukauden aikana ollut sivutoimista yrittäjyyttä (osakkuus tai hallituksen jäsenyys yrityksessä; jäsenyys osuuskunnassa; itsenäinen yrittäjyys tai ammatinharjoittaminen; maa- tai metsätilan omistaminen). Tarkemman luettelon mahdollisista liitteistä löydät sivulta Hakeminen ja liitteet.

Täytä ja lähetä ensimmäinen hakemus jälkikäteen kahden tai kolmen kalenteriviikon jaksolta omaan järjestöösi. Jäsenyystietosi tarkastettuaan järjestön kassa-asiamies toimittaa hakemuksen edelleen työttömyyskassalle varsinaista käsittelyä varten.

Muista aina merkitä hakemukseesi tiedot kaikilta päiviltä (myös viikonlopun päiviltä sunnuntaihin saakka).

Hae päivärahaa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömyyden alkamisesta. Muista päivätä ja allekirjoittaa hakemus.

Ensimmäisen päivärahamaksun jälkeen saat maksuilmoituksen, jonka mukana on jatkohakemus. Työttömyyden jatkuessa lähetä jatkossa päivärahahakemukset työttömyyskassaan neljän kalenteriviikon tai kuukauden jaksoilta. Muista ilmoittaa mahdollisista muutoksista sekä työ- ja elinkeinotoimistoon että työttömyyskassalle. Ansiopäivärahahakemusten ja viestien lähettäminen on mahdollista myös sähköisen asiointipalvelumme WebTytin kautta. Lisätietoja palvelusta löydät kohdasta Sähköinen asiointi.