Työttömyyskassa Statia
Valtion Virkamiesten Työttömyyskassa on 1.10.2011 alkaen Työttömyyskassa Statia.
Jäsenistö
Valtion Virkamiesten Työttömyyskassa on perustettu 1.1.1973. Kassan jäsenmäärä oli toimintavuoden 2010 lopussa 38447. Jäsenistö koostui 12 ammattijärjestön yhteensä 37070 jäsenestä ja 1377 järjestöihin kuulumattomasta yksilöjäsenestä.
Kassan tarkoitus
Kassan kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena on koko maa. Kassa on keskinäisen vastuun perusteella toimiva yhteisö, jonka tarkoituksena on työttömyysturvalaissa tarkoitetun ansioturvan ja siihen liittyvien ylläpitokorvausten sekä muiden kassan toimialaan kuuluvien lakisääteisten etuuksien järjestäminen jäsenilleen kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
Kassan toimiala
Kassan jäseneksi pääsee jokainen työttömyysturvalain soveltamisalaan kuuluva ja työ- tai virkasuhteessa oleva palkkatyöntekijä, joka ei ole täyttänyt 68 vuotta ja joka työskentelee valtion virkamiehenä tai toimihenkilönä, valtionapua saavien yhteisöjen ja valtion laitosten tai yhtiöiden tai näiden tytär ja osakkuusyritysten toimihenkilönä sekä näiden perustamien yhdistysten toimihenkilönä, tai toimihenkilönä, joka on kassan hallituksen päätöksellä edellä mainittuihin ryhmiin rinnastettavissa työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain säädökset huomioon ottaen.
Hallinto
Työttömyyskassan ylintä päätäntävaltaa käyttää kassan kokous, joka pidetään vuosittain viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Kassan hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 10 jäsentä. Kassan jäsenistö valitsi 14.6.2011 pitämässään kokouksessa hallitukseen puheenjohtajaksi Elisa Hyytiäisen sekä seuraavat jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet:
| Varsinainen jäsen | Varajäsen |
|---|---|
| Alander Veikko | Elsayed Marjaana |
| Heikkilä Arja | Lintoja Merja |
| Jakobsson Asta | Pyhälammi Heikki |
| Laiho Elina | Torn Marko |
| Lundahl Päivi | Hiljanen Leena |
| Oja Matti | Heino Tuija |
| Puolakka Anne | Pallaspuro Esko |
| Saarelainen Mirka | Koli Maarit |
| Tolvanen Jari | Kyllönen Saija |
| Tuutti Eija | Laine Jarmo |
Toimisto
Kassan toimisto sijaitsee Helsingin Itä-Pasilassa osoitteessa Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki. Kassan palveluksessa on 10 päätoimista toimihenkilöä: kassanjohtaja, kassanhoitaja, vastaava käsittelijä, kuusi käsittelijää ja toimistosihteeri.
Yhteisjärjestöön kuuluminen
Työttömyyskassa kuuluu Työttömyyskassojen Yhteisjärjestöön, jonka jäseninä ovat kaikki 30 palkansaajakassaa ja kaksi yrittäjäkassaa. Yhteisjärjestö edistää kassojen työskentelyä, tekee esityksiä ja antaa lausuntoja työttömien sosiaaliturvan kehittämiseksi. Työttömyyskassojen Yhteisjärjestöllä on omat kotisivut, joista saa yksityiskohtaista tietoa kassan jäsenilleen maksamista etuuksista ja niiden saantiehdoista.
Päivitetty 7.10.2011